Kulinarismia Sisiliassa Nam-Nam

Sisilian vanhin ravintola on 1832 perustettu

Antica Focceria San Francesco

Menu on täynnä Sisilian perinteisiä herkkuja.

Tänne ei tulla syömään pastaa, pitsaa tai kalaa, vaan

pikkuherkkuja, joita kannattaa maistaa useita laatuja.

Focceria on instituutio Palermossa ja on tärkeä osa Sisilian historiaa.

Tämä ravintola oli ensimmäisiä mafian vastustajia "Pago chi non paga"

Palvelutiskiltä on helppo osoittaa sormella mitä haluaa nauttia.

Kaikkien ruokalajien kohdalla on englanninkieliset tekstilaput

Caponata Melanzane

Käristettyä munakoisoa, tomaattia, oliiveja, selleriä ja kapriksia.

Tämä on todella hyvän makuista ja jopa laihduttajalle sopivaa.

Sarde A Beccafico

Rullattu sardiini, jonka sisällä tahna, jossa on ainakin

Eolien-saarten rusinaa, sipulia ja leipää.

Täydellinen makunautinto ja juomaksi hyvää punaviiniä.

Cannolo

Kevyesti makea jälkiruoka, jossa rapean kuoren sisällä riccotta-

tuorejuustosta ja vuolukermasta tehty vaahto. Kyytipoikana Amaretto-likööriä.

Näistä jäi pitkäksi aikaa hyvä maku ja muisto kulinaarisesta makuelämyksestä.

Viikonloppuna matkustan Roomaan, jossa on myös Focceria-ketjun ravintola.

Sinne minä menen sitten maistamaan vaikka kebab+leipää kaikilla herkuilla.

☺ Nam-Nam ☺

Etelän pikajuna

Rooma – Palermo (Sisilia) yli 1.000 kilometriä

ja 14 tuntia istumista sekä ihmettelyä.

Roomasta lähtiessä ikkunamaisemassa vilahteli upeita

holvikaaria ja rakennelmia Jeesuksen syntymän ajalta.

Rautatie kulki pääasiassa meren rantaa mukaillen. Upea merimaisema vilahteli välillä, mutta miljoonat tunnelit toivat hämäryyden hyttiimme, joka oli kuudelle hengelle. Matkaseuranamme oli noin kolmekymppinen mies, joka oli kotoisin Palermosta. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, niin jutustelu onnistui käsimerkeillä. Välillä hytissä vieraili pikkuasemien väliä matkustavia mafia-miehiä tai muuten vaan hämäräperäisiä tyyppejä. Kaikki puhuivat ainoastaan sitä latinan sukuista kieltä, niin kuin Kummisetä-elokuvassa. Junan käytävällä ravasi useasti turvamiehiä ja konduktöörejä - kurkkien meidän hyttimme lasi-ikkunoista sisään.

Tässä meidän Palermolainen poninhäntä-hyttikaveri, jonka sukulaiset

tulivat myös näyttäytymään ja hakemaan tarjoamaamme suklaata.

Kun on kunnon eväät, niin pitkäkin junamatka sujuu,

kuin ennen vanhaan Savonmaan – Lentävä Kalakukko.

Juu-juusto-meetwursti-leipiä ja punaviiniä – aaahh…

Italian saappaan kärjessä ihmeteltiin, kun veturi jakoi junan

vaunut kahteen osaan ja työnsivät ne sitten lautan kannelle.

Veturi ei tullut mukaan lauttakyytiin, vaan vastarannalla odotti

veturi, joka asetteli vaunut taas yhdeksi pötköksi.

Kun lauttamatkan aikana lähti seikkailemaan laivan käytäville,

AL SALONI = salongit, niin oli pantava tarkasti mieleen se

junanvaunu,  josta oli lähtenyt liikkeelle, että ei eksyisi.

En kuollut näkään Napolissa

Pizza on kotoisin Napolista, joten sitä oli pakko

testata, että tietää miltä se alkuperäisessä

paikassa valmistettu lätty maistuu.

Pohja oli onneksi sopivan ohut,

mutta taikinaa oli reunoilla liikaa

Viiniä ”bensa-automaateista”

Asuntomme vieressä on iso viini-tukku-kauppa Cantine Bettona

http://www.cantinebettona.com/

 Lähiseutujen asukkaat hakevat sieltä viiniä omiin isoihin lasipulloihinsa,

tai ostavat pulloittain punaista tai valkoista juotavaa mieltymyksensä mukaan.

Viiniä myydään bensa-asemien pumpuista,

 jossa mittari laskee valutetun nesteen määrän ja hinnan.

Viini-tankkamossa minut vastanottaa tutut tytöt tarjoten maistiaisia,

@ En vielä kehdannut kysyä ovatko nämä suloiset italiattaret

painelleet viinirypäleitä omilla pienillä varpaillaan @

Paikan päällä pullotettujen viinien pienin pullokoko on viiden litran lasipullo.

Sen kaulassa on kiva koukku, josta saa hyvän otteen tarjoiltaessa, mutta onhan

sitä toki pohjastakin tuettava koska viiden kilon lekan käsittely vaatii voimaa.

Talon seinustalla on myynnissä monenkokoisia pulloja.

Pihalla jättikokoiset viintankit toivottavat viinin tankkaajat tervetulleiksi.

Tiina ja Joe kylässä Italiassa

Olihan se vaan mahtava juttu, kun ihana tyttäreni Tiina

ja hänen mukava miehensä Joe O´Neill tulivat meille

visiitille Italian Spoletoon – Joe sai näppäränä vävy-

poikana matka-tietokoneeni ja kännykkäni päivitettyä

 ja pystyin taas pitkästä aikaa hengittämään vähän

helpommin. Nuoripari oli vuokrannut Rooman lento-

kentältä urheilullisen Alfa-Romeo merkkisen auton

Kiersimme tällä autolla ympäri-ämpäri lähikaupunkeja

Spello, Assisi ja Perugia ym. Olimme kaikki innoissamme

uusista ennen-näkemättömistä paikoista. Marja ja Tiina

 antoivat kameroidensa laulaa ”O sole mio”. Minä unohdin

kamerani kotiin, joten ahmin kulttuuria muilla aisteillani. 

Tamä kuva on Assisista, joka oli meidän kaikkien mielestä

todella hieno paikka. Satoja vuosia vanhojen rakenusten

katselua ei haitannut edes pikkanen vesisade.

Assisissa ”Rataplan Baarissa” nautittiin ruoka-annokset

Jokke nautti kylmästä oluesta, ja Marja hymyili takana.

Tiina ja Joe Duomo S. Maria Assunta -kirkon vieressä.

Siellä syntimme antoi anteeksi TV:stä tuttu Isä Matteo.

Spello oli kaunis pikkukaupunki, jossa TV:stä tuttu

Kylli-täti vietti aikanaan talviaan ihanassa ympäristössä.

Näyttää pitsat maistuvan Spoleton parhaassa

pitseriassa. Paikan nimi on Pizzeria Zeppelin

Maukkaat reilun kokoiset pitsa-slaissit maksoivat

ainoastaan 1,5 euroa kappale. Mmmm… HYVÄÄ.

Suomen talvea paossa Italiassa

Suomi on yksi maailman parhaita paikkoja asua. Täällä on aika paljon suomalaisia, jotka puhuvat yleensä myös sitä samaa kieltä, kuin minä. Kesä on Suomessa yleensä miellyttävän lämmin ja vähäluminen. Mutta talvi on aina kylmä ja vähänurmikkoinen. Voihan sitä asua vaikka pohjoisnavalla, jos jollekin kylmyys on ihana oleskelumuoto. Minä tykkään kuitenkin enemmän kohtuullisen lämpimästä ilmasta, jos vaan on mahdollisuus lentää muuttolintujen mukana pois täältä pohjolasta. Matkailu jopa avartaa ja varsinkin kukkaroa, mutta kyllä tämmöisen eläkeläisen kannattaa suunnitella asuvansa talvella edes jonkun aikaa jossakin lähempänä päiväntasaajaa.

Tyttöystäväni Marja muutti jo lokakuun alussa Italian Spoletoon. Se on vähän yli sata kilometriä pohjoiseen Roomasta, joka on lähin lentokenttä. Suoria lentoja sinne Helsingistä  lentää vain Finnair ja Norwegian. Minä lähdin ennen auton nastarenkaiden vaihtoa ja lumen tuloa 10.11.2014 Norwegianilla, koska heidän lentokoneissaan voi pitää ihan oman piknikin, eli syödä omia eväitään.

Spoleto on tosi pieni kaupunki ihan italian saappaan navassa. Se kuuluu Umbrian

Umbrian lääniin ja on sen napa. Se on ainoa lääni italiassa, jolla ei ole omaa merenrantaa.

Umbrian lippu ei ole kauneimmasta päästä.

Olisikohan siinä sorvattuja keinutuolin osia?

Spoleton kaupungin ympärillä on vuoria. Kaupungin kyljessä on vuori, jonka huipulla on linna ”Rocca Albornoziana”. Se näkyy joka puolelle kaupunkia. Sinne pääsee helposti Kone Oy:n rakentamia rullaportaita, joita on kahdeksan kappaletta saman pituisia, kuin Helsingin metrotunneliin menevät  portaat, joten jalkoja säästyy ainakin viideltäsadalta portaalta. Alastulo on helppoa pitkin vanhan kaupungin kujia.

Linnan takapuolella on akvadukt ”Ponte delle Torri ” josta kaupunkiin johdettiin vesi ennenmuinoin vielä korkeammalta vuorelta. Tämä vesisilta on upea 1400-luvun taideteos, joka on korkeudeltaan varmaan sata metriä. 

Italialaiset ovat aika hurskasta porukkaa.

Tässä kuvassa on menossa ehkä joku

munkki-taikurien levitaatio-esitys?

Olen käynyt useassa Spoleton ympärillä olevassa kaupungeissa. 

Todi on ehkäpä suosikkini kauniiden pikku-kujiensa takia. Assisi on 

kaupunki, joka on lähikaupungeista suurin. Se on tullut tunnetuksi 

Franziskus Assisilaisen syntymä- ja vaikutus-kaupunkina. 

Assisin lihajaloste- ja viini-kauppa ”Cacio Pepe” oli täynnä paikalisia viinejä 

ja eläimiä. En kuitenkaan sieltä mitään ostanut, kun maha ja pää olivat jo niin 

täynnä lähiravintolan herkkuja.

Kerran Assisissa käydessämme nautimme Kippari-Kallen kaverin Eetun hampurilais-ravintolassa ”Paninoteca”. Se näytti olevan tosi suosittu paikka, vaikka kaikki pöydät olivatkin ulkona ”teltassa”. Tiskiltä sai valita vastapaistetun pitaleivän väliin kylmiä ja kuumia lisukkeita. Minä valitsin salami-kinkku-mozarella-munakoiso-sieni-rucola-annoksen majoneesi- ja chili-kastikkeella höystettynä. Ruokajuomana nautin Coca-Colaa.

Vierailu Helsingin Villasukkatehtaaseen

.

.

Kävin tänään tutustumassa Herttoniemessä miten villasukkia tehdään. Siellä on useita Englantilaisia Bentley Komet Knitter-koneita, Nämä koneet ovat suunniteltu jo 1920-luvulla, mutta nämä täällä ovat 1950-luvulta ja toimivat hienosti päivittäisen huollon ansiosta. Neulontakoneiden rummuissa on koneen koosta riippuen 48, 52 tai 56 neulaa kussakin. Vuodessa valmistuu kymmeniä tuhansia villasukkapareja. Tämä on Euroopan ainoa villasukkatehdas.

Neiti Ada Sulkuvesi saumaa yksittäisiä sukkia koneella mutta omin käsin.

Sukat asetetaan yksitellen vanerilesteihin, joissa ne muotoillaan käsin.

Seinään on maalattu upea suomalainen kesämaisema.

Patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen hoitaa asiakassuhteita toimistossaan vanhalla veivattavalla puhelimellaan.

.

Hän on ollut useana vuotena pajazzon pelaamisen Maailman Mestari – Oho! Minä kokeneena pelurina tietysti haastoin hänet, mutta en kuitenkaan saanut yhtään voittoa, joten hävisin tietysti mestarille. Onneksi isot 50 pennin kolikot eivät olleet omia, joten tappio ei tuntunut kovinkaan karvaalta.

Olipas mielenkiintoinen ja nostalginen paikka koko tehdas. Kaikki esineet siellä ovat kuin 50-luvun elokuvasta. Siellä oli vanha Jawa-prätkä ja Fiat 600-auto ja entisäityjä mopoja ja fillareita. Useassa huoneessa oli vanha putkiradio tuottamassa taustamusiikkia työn touhulle. Tehdas on internetvapaata aluetta, joten siellä ei ole tietenkään tietokoneita. On hienoa kun pidetään kiinni tyylitietoisesta kokonaisuudesta. Minä sain läksiäislahjaksi kirjan ”Pajatson historia Suomessa” ja vapaavalintaiset villasukat. No, valitsin tietysti harmaat, koska niissä on eniten sitä pässin pökkimää tunnelmaa.  Mun täytyy mennä sinne vielä uudestaan, kun päätin lahjoittaa J-P Kumpulaiselle Timon kellarissa lojuvan entisöidyn 50-luvun Tunturi-polkupyörän.